Idea kodinomaisen hoitolan perustamiselle lähti, kun etsin itse koirilleni hoitopaikkaa ulkomaanmatkan ajaksi. En millään raskinut jättää koiria hoitoon häkkimäiseen tilaan (kun eivät sellaisessa ole koskaan olleet), niimpä jouduin loppujen lopuksi palkkaamaan koiranhoitajan koirieni kanssa omaan kotiin loman ajaksi, kun sopivaa paikkaa ei löytynyt. Toive paikasta, jonne koiran voisi viedä sai toimet alkamaan.
Koiranhoito on yksilöllistä, varmaa, häkitöntä ja stressitöntä, tästä johtuen meille voi majoittua yhden perheen koira/koirat kerrallaan (tulevat toimeen samassa tilassa ).
Koirien omistajien toiveet otetaan huomioon mahdollisimman hyvin esim. kesällä uimisesta pitäviä hoidokkeja on mahdollisuus käyttää uimassa läheisellä rannalla.
Koirien parissa olen toiminut jo reilut kymmenen vuotta. Vastaan on tullut hyvin eri rotuisia koiria useassa eri tilanteessa. Koirakouluttajana olen toiminut omille koirilleni sekä ryhmäkouluttajana, jolloin olen saanut tutustua myös eri harrastajien näkökulmasta rotuihin ja käsityksiin, tavoitteisiin ja toiveisiin oman koiran suhteen. Jokainen koira on oma yksilönsä ja kodinomaisessa hoitolassa se sellaisena pysyykin koko hoitojakson ajan